marraskuuta 20, 2017

Säm Asian Bar & Kitchen ja Masu Asian Bistro illanvietto Espalla



Helsingin ihan ydinkeskustassa sijaitsee legendaarinen Bensowin talo. Tämän funkkistalon rakennutti aikoinaan rikas liikemies Wilhelm Bensow Hauen kortteliin. Talo valmistui 1940 Etelä-Espa 22:een ja siitä lähtien puiston puoleisessa kulmauksessa on aina ollut joku ruokaravintola kahdessa/kolmessa kerroksessa. Liiketilassa ovat toimineet mm. El Greco ja Vespa vuosien saatossa. Vespassa ehdin itsekin pistäytyä nauttimassa lounasta/illallista hyvän näköalan kera muutamia kertoja. Mutta nyt siellä puhaltavat aasialaiset tuulet ja pöytiin kannetaan aasialaisia ruokalajeja!


Heinäkuun lopussa Espalla avattiin Säm Asian Bar & Kitchen, joka yhdistelee korealaista, japanilaista, aasialaista ja tamperelaista keittiötä sulavasti keskenään. Kuukautta myöhemmin yläkerrassa starttasi Masu Asian Bistro, jonka menestynyt konsepti on toiminut Tampereella jo vuosia. Sämin ruokalistalta löytyy sushia, salaattia ja paljon kasvisruokia, ramenia, bunia ja phota. Vähän siis kaikkea Aasiasta. Masun ruokalista on puolestaan fuusio-aasialaista. Molempia ravintoloita operoi Restamax yhdessä Hans Välimäen kanssa.


Masun kellarikerroksesta löytyy myös pieni, intiimi tilausravintola, johon sain muutamia viikkoja sitten kutsun tulla nauttimaan Teppanyaki- ja Shabu Shabu-pöydistä. Pidän japanilaisesta ruoasta yli kaiken joten rohkeasti lähdin mukaan vaikka nuo em. pöydät antimineen olivat minulle ennakkoon täysin tuntemattomia. Pakko myöntää, että tietämättömän oli pakko hieman googlettaa mihin soppaan lusikkansa oli laittamassa. Ja tästä illasta tulikin ihan yliveto sekä hauska!

Kuva Aapo@skohan.fi

Shabu Shabu on hauska jo nimenä ja Suomen mittakaavassa harvinainen ravintolaelämys. Ehkä voisi kiteyttää sen olevan aasialainen fondue. Jokainen pöytä on varustettu keraamisella liedellä joten sitten vaan kattilaan porisemaan kuuma liemi. Vadeille oli kerätty erilaisia värikkäitä kasviksia sekä lihaa, kalaa ja äyriäisiä. Lihapöydässä kypsennettiin ohuiksi leikattuja Black angus-härän marmoriulkofile paloja kuumassa liemessä. Omnomnom!


Olin itse valinnut kalapöydän joten meillä oli tarjolla mustekalaa, kampasimpukoita, Pohjanmeren lohta, jättirapuja ja sinisimpukoita. Siinä sitten vain rohkeasti syömäpuikoilla kiinni valittuun herkkuun ja kypsentämään padassa. Kun pala on riittävän kypsä sitä voi dipata erilaisiin kastikkeisiin ja nauttia herkutellen.
'
Kuva Aapo@skohan.fi

Kaikki Shabut tarjoillaan ramenliemen ja kasvisten (siitakesieniä, paksoita, parsakaalia, kiinankaalia, sokerihernettä, sydänsalaattia, limeä, chiliä, kevätsipulia ja korianteria) sekä makuhermoja hivelevien dippien ja kastikkeiden kera. Shabu Shabu oli todella hauskaa puuhastelua! Pakko myöntää, että ainakin meidän pöydässä ruoan valmistaminen siinä liedellä ja tarjoilukulhojen kierrättäminen herätti paljon keskustelua ja kyllä siinä myös naurettiin melkoisesti. Shabu Shabu on iloista yhdessä puuhailua aterioinnin lomassa!

Kuva Aapo@skohan.fi

Shabu Shabu illanviettoihin kuuluukin leikkimielisyys. Jokainen fondueta syönyt tietää mitä tarkoittaa jos leipäpala putoaa juustoon. Shabu Shabussa ruokapalan tipauttaminen puikolta liemeen tarkoittaa sitä, että pudottaja joutuu ottamaan vahinkonsa kunniaksi ryypyn. Vaihtoehtoja ryypyn nauttimiseen on kaksi. Joko pudottaja nauttii koko pöytäseurueen ryypyt kerralla tai hän ostaa uuden kierroksen ja velvoittaa muut nauttimaan ryypyn kanssaan. Molempi parempi - joka tapauksessa Shabu Shabu on erilainen ja hauska tapa viettää yhteistä illallishetkeä ystävien kanssa. 


Ravintolan sisustus on muuten äärimmäisen tyylikäs kokonaisuus. Katutasossa on paljon skandinaavista puunväriä ja vihreyttä. Tilausravintola on  puolestaan "mustanpuhuva" ja vähän industriaalinen. Aasialaisuudesta tilassa muistuttavat vain Buddha patsaat. Ravintolan sisustuksen on tehnyt Visionary Design Partnersin Jaana Ekman. Pidin!

Kuva Aapo@skohan.fi

Saimme myös nauttia Teppanyaki-grillissä valmistettuja herkkuja. Hans Välimäki teki muiden kokkien kanssa silmiemme alla ruoka-annoksia. Ennakkoon voit tilata ateriakokonaisuuden tai vaihtoehtoisesti ottaa yllätysmenun, jossa käytetään kulloinkin parhaiten saatavilla olevia raaka-aineita. Tässä päästään ihan lähietäisyydestä tarkastelemaan kuinka ammattilaiset valmistavat ruokaa. Myös ruoan herkulliset tuoksut ovat nuuhkittavissa siinä samalla kun Teppanyaki-grilli on kuumana. 


Masun alakerrassa voi järjestää myös sushikursseja. Pakko myöntää tässä vaiheessa, että vaikka suuri sushin ystävä olenkin ja voisin syödä sitä vaikka joka päivä en koskaan ole itse tehnyt sushia. Masun keittiömestarit kertovat sushikursseilla sushien ja sashimien filosofiasta,  riisistä ja sen vaikutuksesta kokonaisuuteen. Tällainen sushin saloihin perehdyttävä kurssi olisi kyllä mielenkiintoinen joskus päästä kokemaan. Myös miso-keiton tekeminen on mahdollista oppia.



Lopuksi me kaadoimme vielä kalapöydässämme sinisimpukat ramenliemeen ja nautimme ne.
Täytyy todeta, että olo oli aika pinkeä tämän kaiken herkuttelun jälkeen. Kerrankin voin hyvällä omallatunnolla todeta ettei minun tehnyt mieli ottaa jälkiruokaa vaikka sitä oli tarjolla. Ja yleensä en kyllä jätä jälkkäriä koskaan syömättä :)



Aasialaisen ruoan kumppaniksi sopivat erinomaisesti esimerkiksi pienellä jäännössokerilla varustettu Alsacen alueen viini. Totta kai myös olut ja muutkin juomat sopivat kyytipojaksi Shabu Shabulle ja Teppanyakille sekä sushisuosikilleni silakkanigirille, joka on suussa sulavaa. Tällaisen kun oppisin itsekin tekemään joskus...


Erittäin onnistunut illanvietto ja uusia makuelämyksiä tuli koettua monia. Seuraavaksi ajattelin kokeilla Masun toisen kerroksen ikkunapöytää Esplanadi maisemalla ja fuusio-aasialaista keittiötä. Ravintolaillan päätteeksi selfie iloisesta ja todella kylläisestä aasialaisen makumatkan tehneestä bloggaajasta.


Herkullisen ravintolaillan tarjosi Säm Asian Bar & Kitchen ja Masu Asian Bistro.

marraskuuta 19, 2017

Suomenhevosen tarina on koskettavan ainutlaatuinen musiikkinäytelmä


"Vahva, sopeutuvainen, sinnikäs. Jukuripääkin. Hyvin kohdeltuna mitä uskollisin ystävä ja äärimmäisen luotettava työkaveri. Nämä luonnehdinnat sopivat suomenhevoseen yhtä lailla kuin Arvo Lahtiseen. Jukuripäisyydessään tosin Lahtinen vie Pekasta voiton. Lahtisen perheen neljä sukupolvea elävät kukin omaa aikakauttaan. Suomi muuttuu kaiken aikaa, ihmiset ja hevoset myös. Nuorissa on muutos, ja vanhemman polven on vaikea pystyä perässä. Silti sen tehtävänä on luoda hyvät edellytykset jäljessä tuleville. Siitäkin Suomenhevosen tarina kertoo."
Heikki Lund, KUTin johtaja, näytelmän kirjoittaja.


Keski-Uudenmaan teatterin Suomenhevosen tarina on suuri kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle ja 110-vuotiaalle suomenhevoselle. Teatteripaikaksi on valikoitunut hyvin ainutlaatuinen ympäristö sillä ollaan Järvenpään Ratsastuskeskus Ainossa. Ratsastuskeskuksen kansainväliset mitat täyttävä maneesi on muuttunut näiden 9 esityksen ajaksi teatterinäyttämöksi. Siirtyessämme katsomoon kuljimme maneesin hiekalle levitettyä mattoa pitkin. Tässä teatterissa ei välttämättä takkia tarvitse jättää vaatesäilytykseen.


Suomenhevosen tarinan lavastus on hyvin minimalistinen ja siinä on käytetty mielestäni oivallisen hyvin avuksi maneesista löytyviä esineitä. Esteratsastuksen puomit toimivat mainioina tukkeina metsätyökohtauksessa. Lantalapio puolestaan on passeli kävelytuki vanhalle Lahtisen emännälle näytelmän kulussa. Näytelmän puvustus on hyvin autenttinen ja ajankuvaa noudattava. Nelihenkinen orkesteri on taka-alalla näyttämöllä mutta yleisön nähtävissä. Musiikilla on näytelmässä hyvin keskeinen rooli ja paljon hevosaiheisia laulutulkintoja kuultiin illan aikana.


Näytelmän kertojana toimii Pekka-hevonen, joka alunperin on ollut kirjailija Juhani Ahon omaisuutta. Hevoskaupan myötä tämä Sibeliustakin kyydinnyt suomenhevonen päätyy Lahtisen isännälle. Pekkaa näytelmässä esittävät sekä Seppo Halttunen että Uuras-hevonen. 25-vuotias Uuras on todellinen konkari, joka raviurheilusta vetäydyttyään on tehnyt vaikka mitä ja esiintynyt sekä elokuvissa että näytelmissä.

Hänen aisaparinsa näyttelijä Seppo Halttunen on rauhallisella äänellä näytelmää eteenpäin vievä hahmo. Halttusen mainio pärskähtelevä hevosmainen ääntely on aivan huikeaa kuultavaa ja sitä oikein odottaa. Hevosen jouhihäntä heilahtelee kun Halttunen asiallisen tosikkomaisesti toteaa "Meitä suomenhevosia oli puolisen miljoonaa mutta 70-luvulle tultaessa määrämme putosi kymmeneen tuhanteen. Siinä makkaratehtaat kävivät varmaan kolmessa vuorossa."


Näytelmässä Suomen historian eri vuosikymmenet vaihtuvat hauskasti vikeltäjän ja Kiripassi -hevosen avulla. Vikeltäjä temppuilee hevosen selässä taidokkaasti kun numerot vuosissa vaihtuvat katsojien silmien edessä. Hevosia nähdään näyttämöllä melkein yhtä paljon kuin näyttelijöitäkin. Tässä musiikkinäytelmässä voi nähdä raviohjastajan ja Uuraksen kiertävän vinhasti ravirataa. Tai metsätöissä hevosen kiskomassa tukkeja perässään. Näyttämön taustalle heijastetaan vanhoja valokuvia ja filminpätkiä. Myös autenttisia radiolähetyksiä kuullaan kun sota on päättynyt ja rauha julistettu.


Suomenhevosen tarinassa on paljon koskettavia kohtauksia. Kansalaissota, jossa Lahtisen veljekset Jalo ja Toivo ovat eri puolilla repii perhettä. Lahtisen Arvo isännän pohdiskelevat keskustelut Pekan kanssa tallissa "miesten kesken". Suomalainen mies jakaa ajatuksiaan rakkaalle hevoselleen. Talvisodan alettua perheen vanha hevonen otetaan perheeltä pois ja lähetetään rintamalle. Jatkosodan ikävät uutiset ja perheen menetykset koskettavat myös katsomoon. Pyyhin silmänurkkaani useampaan otteeseen. Suomen sodissa hevosia kuoli ja rampautui kymmeniä tuhansia.


Suomenhevosen tarinassa korostuvat myös ne perinteiset roolit naisten ja miesten välillä. Naiset itkevät, lohduttelevat ja pitävät perhettä yhdessä vaikeinakin aikoina. Lahtisen perheen tytär Maire on tyypillisestä naismallista poiketen valistunut nuori nainen, joka haluaa opiskella ja päästä eteenpäin elämässään. Perheen miehet kinastelevat keskenään politiikasta, juopottelevatkin joskus ja tekevät kovasti töitä perheensä eteen. Lähtevät sotaankin kun isänmaata pitää puolustaa - jopa nuoret pojat kuten Lahtisellakin. Niitä suurimpia tuntoja puhutaan sitten omalle hevoselle salaa tallissa.


Suomenhevosen tarina on myös oivallinen tapa kerrata Suomen 100-vuotinen historia musiikkinäytelmän avulla. Kieltolaki tai maailmanlaajuinen lama eivät välttämättä ole kaikille tuttuja vuosikymmeniä 1900-luvun alkupuolelta. Suomen ja Neuvostoliiton solmima YYA-sopimus voi olla vieras juttu koska ko. sopimusta on purettu jo aikoja sitten. Suomalaisen joukkopako Ruotsiin leveämmän leivän perään 1960-70 luvuilla vetää Suomenlahden toiselle puolelle yhteensä peräti 300000 suomalaista. Maaseutu autioituu ja talojen ikkunoita sekä ovia naulataan kiinni.


Näytelmän roolisuoritukset ovat vahvoja. Lahtisen Arvon roolissa Pertti Koivula on yliveto. Hänen kohtauksensa Pekan kanssa koskettavat kerta toisensa jälkeen. Koivula näyttelee näytelmän loppupuolella myös hulvattoman 70-luvun roolisuorituksen ihan mahtavaa asua kantaen. Lahtisen emännän roolissa Anna-Leena Sipilä on vahva mutta tunteita välittävä vielä vanhanakin emäntänä.

Antti Reiniä en koskaan ennen ole nähnyt näyttämöllä vaikka monista elokuvarooleistaan hän onkin tuttu. Reinin Lahtisen Jalon rooli kasvaa koko ajan isommaksi näytelmän loppua kohden. Jari Hämäläinen Toivo Lahtisen roolissa on karismaattinen, idealistinen ja mahtavan lauluääneen omaava. Lahtisen perheen miniän Sirkan roolissa nähdään Anu Sinisalo.

Omaksi suosikikseni nousee kuitenkin Seppo Halttusen roolihahmo Pekkana. Se viisaus, rauhallisuus, totisuus, suorapuheisuus, sovittelevuus ja humoristisuus saavat minut ihailemaan Halttusen roolisuoritusta. Lisäksi se käsittämättömän hyvä pärskähtely hevosena! "Ennen meidän kanssamme aikaa viettivät talojen isännät mutta nykyään nuoret tytöt ja naiset ovat talleilla." toteaa Pekka alias Seppo Halttunen näytelmän loppupuolella ihmeissään.

Teatterilippu saatu KUTilta.

Suomenhevosen tarina on näytelmä, joka kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa itse ja ihastumassa siihen erikoisessa maneesiteatterissa. Näytöksiä on yhteensä vain yhdeksän, joista vielä viisi näytöstä on ensi viikon aikana. Tarkemmat näytösajat löydät tästä. Esityksen kesto n.2 tuntia väliajan kanssa.

Kiitos Keski-Uudenmaan teatterille tämän koskettavan taide-elämyksen tarjoamisesta!
Erityiskiitos Uuras ja Kiripassi hevosille ammattitaitoisesta esiintymisestä. Te ansaitsitte omat "porkkanakukkanne" esityksen jälkeen. 
♥ Suomenhevonen ♥

Postauksen valokuvat Sami Lamberg ja osa omia. 




Tuli ja Valo Fiskarsin ruukissa - Cultura Mobila


Fiskarsin Tuli ja Valo tapahtuma järjestettään 24.10. - 21.11. ihanassa ruukkimiljöössä. Kävin tässä samaisessa tapahtumassa edellisen kerran marraskuussa 2015 ja siitä syntyi postauskin tänne blogiin. Alunperin suunnitelmissa oli piipahtaa Fiskarsissa jo pyhäinmiesten päivänä pari viikkoa mutta isäni äkillinen sairauskohtaus muutti sen viikonlopun suunnitelmat. Reissu Fiskarsiin hautautui mutta onneksi ehdin sinne tänään. Valitettavasti LUX Helsingin useat kymmenet lyhdyt oli korjattu jo pois jokirannasta mutta ne toki ehtii nähdä sitten vuodenvaihteen jälkeen Helsingissä.

EDIT: Tuli Valo festivaalin eläinaiheiset lyhdyt valaisevat jokimaisemaa aina helmikuulle 2018. Cultura Mobilan viiimeinen tämän kauden esitys on lauantaina 25.11. klo 19 Kuparipajan Mustassa salissa. 


Fiskarinjoella kelluivat hevos- ja lintulyhdyt luoden valoa muuten pimeän iltapäivään. Kuulin myöhemmin, että valitettavasti ilkivalta oli aiheuttanut muiden jokilyhtyjen sammumisen. Kävimme ruokailemassa pientä suolaista Kuparipajassa ajankuluksi. Toast skagen ja suppilovahverokeitto olivat mukavan herkulliset pikkusuolaiset ennen suuntaamista Kuparinpajan Mustaan saliin. Kello 19 alkoi nimittäin Cultura Mobilan TULI & VALO spektaakkeli.



Teatteriohjaaja Julian Garner ja lavastaja Hanna Horte-Garner ovat Cultura Mobila -yhteisön perustajat. He ovat olleet järjestämässä Fiskarsiin talvitapahtumia tuomaa valoa talven pimeimpään aikaan. Teatteriryhmä Cultura Mobila puolestaan on jo usean vuoden ajan järjestänyt community theatre -spektaakkeleita, joissa täysin amatöörit esiintyvät yleisölle. Cultura Mobila esiintyi mm. osana Turun Kulttuuripääkaupunki projektia vuonna 2011.



Tänä vuonna Cultura Mobila esitti AINATAR -spektaakkelin Kuparipajan Mustassa salissa viitenä lauantaina. 45 minuuttia kestävä huikea esitys huipentui yleisön siirtymiseen Fiskarinjoen rannalle seuraamaan ison tuliveistoksen sytyttämistä joessa kelluvalla lautalla. Useimmat esitykset olivat olleet niin suosittuja, että kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet sisälle Mustaan saliin. Esityksiin ei voinut varata paikkoja eikä sinne myyty erillisiä pääsylippuja.


"Cultura Mobilan AINATAR -esityksessa oli mukana nukettajatiimi, Manskören Raseborg, Axell, Fiskarin koulu yläasteen oppilaita, Raisa, Rasmus Pailos (musiikki), Seppo  Pailos (valot), Kelmu sekä muita mahtavia tyyppejä Raaseporista" kertoo Cultura Mobilan oma Facebook sivu. Sitä kautta sain myös selville, että varjoteatteri esityksen hahmot olivat Fiskarsin 5-6 luokan oppilaiden tekemiä. Huikeita, luovia ja taitavia nuoria!



Esitys kulki koko ajan jouhevasti eteenpäin ja näyttelijät esiintyivät myös osittain suomeksi ja ruotsiksi. Laulua, tanssia ja liikettä nähtiin näyttämöllä. Kävipä siellä vihreä lohikäärmekin ja sai tyttöjen päät ihan sekaisin. Juoni ja esitys pitivät koko ajan katsojan otteessaan. Ihmettelin esityksen alussa miten ihmeessä Ainatar, pyörivä henki pystyi pyörimään paikallaan niin kauan lavalla? Olisin itse varmaan jo parin pyörimiskerran jälkeen pudonnut maahan ja ollut ihan pää sekaisin :)


Näytelmän juoni lyhykäisyydessään oli seuraava. "AINATAR, pyörivä henki loihtii uuden kauniin maailman myyttisen joen rannalle. Kaikki on hyvin kunnes nuori lohikäärme ja sen mystinen mestari heittävät Ainattaren syvyyksiin ja perustavat oman pelon ja inhon valtakunnan. Voidaanko AINATAR pelastaa ja tasapaino palauttaa?" Esitys sopii yli 7-vuotiaille ja tämän illan esityksessä olikin aika paljon lapsia. Sekä lohikäärme ja mystinen mestari olivat kyllä aika pelottavia hahmoja mutta onneksi näytelmässä oli onnellinen loppu.



Cultura Mobilan yhteisötaideryhmä järjestää yhteistyössä Fiskars Villagen kanssa Tuli ja Valo teemakauden. Teemakausi koostui valotaiteesta, jättinukeista, varjoteatterista, tanssista ja musiikista. Tämän vuoden esitys oli jo kolmas ja innolla odotan ensi vuotta sekä uutta esitystä. Jokainen esitys huipentui tuliveistokseen Fiskarinjoella. Me siirryimmekin esityksen jälkeen katsomaan tuliveistoksen sytyttämistä.



Kiitos Cultura Mobila ja Fiskars Village upeasta elämyksestä!
Näkemisiin ensi vuonna.


marraskuuta 16, 2017

Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla sai suut makiaks


Jos minua pyydettäisiin nimeämään suosikkimakeiseni olisi vastaukseni salmiakki, lakritsi tai suklaa. Mihin karkkiin käteni tarttuisi kun makean nälkä iskee riippuisi niin paljon aina kulloisestakin fiiliksestä. Suklaan miellän selkeästi lohtumakeaksi. Suklaapatukkaan tai -levyyn turvaudun kun sydänsuru iskee, maailma murjoo ja tekee mieli turruttaa itsensä sokerihumalalla.


Lakritsi ja salmiakki ovat taas enemmän sellaisia hyvää oloa vielä lisää boostaavia makeisia. Jo pelkästään lakritsin musta lääkehiilestä peräisin oleva syvä väri saa sen näyttämään voimakkaalta. Salmiakkia popsin taas sen erikoisen hyvän maun takia. Salmiakin käsittämättömän makean ja suolaisen liitto hellii makunystyröitäni lisäten vielä "hyvin pyyhkii" tunnetta ja "pystyn mihin vain" asennetta. Salmiakkijauhosta puolestaan tulee mieleen lapsuus...


Viime viikonloppuna pistäydyin elämäni ensimmäistä kertaa Lakritsi- ja salmiakkifestivaaleilla, jotka järjestettiin nyt neljättä kertaa. En ymmärrä miten suurena "mustan makean herkuttelijana" en ole tähän tapahtumaan eksynyt aiemmin. Wanha Satama oli ihan pinkeänä väkeä lauantai iltapäivänä. Koko tapahtumassa vieraili kahden päivän aikana 9000 henkilöä kun vuosi sitten vastaava määrä oli 6000. Festivaali tuleekin muuttamaan uusiin tiloihin ensi vuonna. Aika ahtaasti siellä mentiin standilta toiselle joten varmasti tervetullutta olla väljemmässä paikassa jatkossa.


Lakrids by Johan Bulow joulukalenterista olisi joka päivä jouluaattoon saakka voinut napsia ihanaa mustaa herkkua heti aamutuimaan. En ostanut ainakaan vielä :) Myös joulun Bronze Classic oli suussa sulavaa: pehmeää lakritsia, karamellisoitua Dulce de Leche -suklaata ja karkeaa merisuolaa. Lakridsin tuotteissa yhdistyy suklaa ja lakritsi, jotka kyllä toimivat yhdessä mainiosti.



Näitä suomalaisia salmiakkiperunalastuja pääsin maistelemaan jo viime keväänä. Ihan älyttömän maistuva yhdistelmä suolaista ja makeaa yhdessä. Kun avaat pussin se on menoa...rousk rousk...


Äärimmäisen mielenkiintoinen tuote oli Huhtasrinteen Salmiakki & Hunaja. Askolan mehiläistarhalla tuotettu hunaja maustettuna salmiakilla maistuu varmasti taivaalliselta vaikka jäätelön tai luonnonjugurtin kanssa. Tuote on myös voittanut Artesaaniruoan avoimessa SM-kilpailussa kultamitalin.


Suonenjoen Laku Tonkkaan ihastuin myös ja löysinkin sitä jo festarin jälkeen omankin kauppani hyllyltä. Laktoositon maitojuoma, joka on toimii hyvänä välipalana. Ihan superhyvä juttu on se ettei tuote sisällä keinotekoisia makeutusaineita. Minun vatsani ei nimittäin niitä kestä! Jännä makuyhdistelmä joten miksi en ottaisi "huikkaa hinkistä" kuten slogan kehottaa :D



Karkkikauppa Sweetheartin  ja  Miksei Oy:n välinen yhteistyö on tuottanut todella hauskoja puisia lakuja. Tuotteet on nikkaroitu omalta pihalta ja kesämökiltä kaadetuista puista sekä sahatuista oksista. Mustaan lakuun on yhdistetty niitä perinteisiä englanninlakujen värejä. Myös osaston kalusteet oli tuunattu muistuttamaan lakritsia. Ei ihme, että tuo lakutuoli oli suosittu selfien ottopaikka festareilla.



Festareilla on hyvin esillä myös lisäaineettomia ja vegaanisia lakuja. Maistoin näitä eikä maku juurikaan poikennut normi lakritsista. Sen verran kiire minulla oli messuilla etten malttanut osallistua tähän kuppikakkujen koristeluun. Nyt jälkikäteen vähän harmittaa, että oli niin kiire maistella kaikkea ettei osallistunut kilpailuun, jossa oli hyvät palkinnot voittajille. Makean nälkä taisi viedä bloggaajaa!


Istahdin hetkeksi festareiden hyvinvointipisteeseen ja nautin ihanan käsihieronnan, jossa käytettiin Elisabeth Johansson "Queen of liqorice" lakritsi-teepuu-balsamia. Pisteellä oli mukana Selis Kauneus & Spa tekemässä hierontoja niitä haluaville. Täytyy sanoa, että virkisti mukavasti kun kädet hierottiin oikein kunnolla. Tuo balsami ei tuoksunut yhtään liikaa lakritsille!


Arkkikaupan pikku pussukoissakin oli englanninlakuja somissa riveissä :) Englanninlakuista syön muuten aina ensimmäisenä nuo sinisillä tai punaisilla nonpareilla päällystetyt. Ruskealla massalla täytetyt englanninlakut jätän aina syömättä koska niiden maku ei vain puhuttele.


Kotimaista LIQ käsityönä ja pienissä erissä valmistettua erikoislakritsia maistelin ensimmäistä kertaa ja pidin sitä paljon. Hyvän lakritsin maun lisäksi olin äärimmäisen viehättynyt brändin äärimmäisen korkealuokkaisiin ja loppuun mietittyihin pakkauksiin. Huippuja!


On se vaan jännä juttu miten tuosta lakritsikasvin juuresta, sokerista, lääkehiilestä ja vehnäjauhoista voi saada aikaan niin äärimmäisen herkullista mustaa karamellia. Vaikka paljon maistoin messuilla lakritsia, salmiakkia ja lakritsilla maustettua jäätelöäkin ei minulla ollut suurta ähkyä kun kävelin autolle. Pakko myöntää, että ostoksia olin kyllä huolella tehtynyt joten nyt sitten vaan maltilla niin herkuttelemaan.


Onko sinun suosikkisi perinteinen lakritsi vai pidätkö enemmän erikoislakuista? Miten suklaan ja lakritsin yhdistäminen? Onko hitti vai huti? Vai oletko enemmän suolaisesta salmiakista pitävä? Olisi hauska myös kuulla mikä on suosikki lakusi tai salmiakkisi?