elokuuta 29, 2015

Varsinais-Suomen Skansen

Kemiönsaaren viimeinen vierailupaikkamme oli Sagalundin museo tai ehkä pitäisi puhua museopuistosta. Sagalundilla on kunnia olla Suomen ensimmäinen ulkoilmamuseo koska se avattiin jo vuonna 1900. Meidän pääkaupunkilaisten hyvin tuntema Seurasaari avasi ovensa yleisölle vasta yhdeksän vuotta myöhemmin. Kemiöläinen kansankoulunopettaja Nils-Oskar Jansson perusti Sagalundin esikuvanaan Tukholman Skansen. Jansson on myös nykyaikainen luonnontieteen harrastaja ja hän ihaili ruotsalaista "kasvitieteilijöiden ruhtinasta" Carl von Linnéa ja hänen puutarhaansa. Sagalundin yhteydessä on myös puutarha ja vielä nykyäänkin siellä on koululaisten kasvimaatoimintaa, joka alkoi jo Janssonin aikana.  


Sagalundin museon päärakennuksena toimii entinen kaksikerroksinen, keltavalkoinen emäntäkoulu Sagalundgården. Museon oveen oli kiinnitetty hauska pieni ilmoitus/mainos, jonka tarkoitusperä ei vielä tässä vaiheessa ihan auennut meille? Sagalundin museo on suunnattu kaikenikäisille kävijöille mutta lapset, nuoret ja koululaiset ovat myös tärkeä ryhmä.


Liput museoalueelle lunastetaan alakerran pienestä museopuodista, joka on tehty 1940-luvun maalaiskaupan näköiseksi. Seinillä roikkuu paperinarusta ja puusta tehtyjä sota-ajan jalkineita, korvikekahvia sisältäviä peltipurkkeja näkyy hyllyissä, samoin paperinappeja ja muuta vanhaa 40-luvun rekvisiittaa. Myös puodinpitäjä oli pukeutunut ajan hengen mukaisesti. 

Meidän ei kannattanut enää ostaa pääsylippua museoalueelle koska tulimme sinne sen verran myöhään, että ulkoilmarakennukset oli jo ehditty sulkea. Saimme ennen puodin ja museon sulkemisaikaa kuitenkin katsella paikkoja päärakennuksessa veloituksetta ja toki sen jälkeen myös liikkua itse museoalueella vaikka rakennuksiin emme sisälle enää päässeetkään.

Kuva on lainattu Sagalunds Museumin omilta sivuilta.

Joten sitten yläkertaan portaita pitkin kipin kapin....samalla saatoimme silmäillä ihmisen anatomiaan vanhoista koulujen opetustauluista, joita on myynnissä antiikkitapahtumissa ja kirppareilla enää melko niukasti. Ne harvat, joita vielä löytyy ovat kyllä melko hinnakkaita. Olen jahdannut sellaista kasviaiheista taulua jo vuosia koska ihan tällaista en haluaisi seinälleni. Myöskään lehmän ruuansulatusta esittävät opetustaulut jäävät minulta ostamatta vaikka armoton lehmäfani olenkin :)



Yläkerrassa sitten selvisi mitä lause "Kom in och leka sjukhus och BB" tarkoitti. Sieltä nimittäin löytyi lapsille oma pieni leikkisairaala, jossa koko rekvisiitta oli kerätty vastaamaan vastasyntyneiden vauvojen osastoa. Nukkevauvoja pinnasängyissä vanhan äitiyspakkauksessa olleen viltin alla nukkumassa, pieniä stetoskooppeja, minikokoisia sairaalatakkeja, laastaripaketteja,
kaarimaljoja.....ihan täydellinen synnytyssairaala odotti leikkijöitä. 






Yläkerrassa oli esillä myös näyttely eri aikakausien hyvinkin erilaisista hääpuvuista, hurmaavasti sisustettu iso nukkekoti, teinin huone 80-luvulta seinillä Bon Jovin Suosikki-julisteita sekä apteekkihuone, jonka seinät olivat täynnä lasisia lääkepulloja riveissä ja tiukan näköinen apteekkarisetä mustassa takissaan punnitsi kassapöydän takana aineksia lääkkeisiin. 



Sagalundgårdin pihamaalla oli kasvihuoneessa monivärinen sonnipatsas. Sen tarkemmin tästä Nandi Sonnista ei tietoa löytynyt puistosta. Löysimme toisenkin sonniaiheella varustetun teoksen. Olisi kiva tietää mihin nämä mahtoivat liittyä ja miksi olivat Sagalundin alueella?



Sagalundin ulkoilmamuseon alueelta löytyy savusauna, kyläpaja, luhtiaitta, navetta, vesimylly, käräjätalo, tuulimylly, aitta, koulurakennus, maatila jne. Rakennuksia on siirretty alkuperäisiltä pystytyspaikoiltaan puistoon.





Kaiken oudoin asia Sagalundissa oli yleinen häpeäpaalu käräjätalon vieressä. Tässä sitä joku reppana on joutunut seisomaan häpeämässä tekosiaan metalliketju kaulan ympärillä. Varmasti ohimenevien kyläläisten katseet ovat olleet häpeällisiä tähän kytketyn kärsiä...


Sagalund sulkee ovensa elokuun viimeinen ja avaa ne taas 1.6. Sagalund on puhtaasti siis kesäkuukausien museo. Jos sattumalta olette huomenna tai maanantaina liikkeellä Kemiönsaaressa pääsette vielä tänne tutustumaan tänne tai sitten ensi kesänä. Hauska ja kaunis paikka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti