Pages

lokakuuta 30, 2015

Back to 50's - BusBurger

Ympäri maailmaa vietettiin Paluu tulevaisuuteen päivää 21.10.2015. Vuonna 1985 mielettömässä hittileffassa Marty McFly ja Doc Brown kävivät tulevaisuudessa juuri em. päivänä De Lorean DMC-12 merkkisellä autollaan.  Muistan kun eilisen päivän tämän huippu elokuvan ja leffateatterin popcornit, jotka jossain syystä kaatuivat lähes kaikki penkkirivien väliin. Johtuiko elokuvan jännittävistä kohtauksista vai siitä, että olin siellä yhden pojan kanssa... Minunkin oli alun perin tarkoitus osallistua tapahtumaan Bio Rexissä mutta ohi meni valitettavasti kiireiden takia. Damned!
 
Koska en ollut "palannut tulevaisuuteen" päätin vuorostani "palata menneisyyteen". Jokaisella on kaapissaan jotain luurankoja ja nyt paljastan blogini lukijoille olleeni jossain vaiheessa vähän fiftari. KYLLÄ! En pukeutunut 50-luvun ajan mukaisesti kellohelmahameisiin mutta kuuntelin rock'n'roll musiikkia ja kävin jopa fiftari bändien keikoilla. Oivallinen paikka palata menneisyyteen oli mennä syömään sunnuntain kunniaksi paikkaan, joka on todella fiftarihenkinen.
 
Tähän fiftarihenkiseen hampurilaisravintolaan ei todellakaan kukaan eksy sattumalta tietämättä paikkaa koska se on niin syrjässä eikä sitä mainosteta juuri missään. Paikan nimi on BusBurger ja se löytyy vanhalta Heinolan tieltä läheltä Takkulan golfkenttää Lahdesta päin ajettaessa. Tarkka osoite on Savontie 409, Hollola. Paikka on entinen huoltoasema, jota on jatkettu keltaisella jenkkikoulubussilla.
 
 
 
Ravintolan sisustus on rentoa jenkkityyliä - sinistä, punaista, valkoista, tähtiä, raitoja, valko-musta lattia, välkkyviä valoja, keltaisessa koulubussissa. Taustalla soi asiaan kuuluvasti rokki ja henkilökunta tervehti meitä heti ystävällisesti kertoen miten paikassa toimitaan. Tilaukset tehdään kassalla ja sitten vuoronumerolla pöytään odottamaan omia annoksia. Pakko myöntää, että jouduimme soittamaan BusBurgeriin matkan varrelta kaksi kertaa kun emme jostain syystä pimenevässä sunnuntai iltapäivässä (oltiin siirrytty juuri talviaikaan ja satoi - seli seli) löytäneet perille. Saimme selkeästi ohjeita ja perille päästiin vihdoin!
 
 
BusBusgerin annokset ovat todella runsaita ja ne tarjoillaan "kitaroissa". Astiat tuolla paperien alla on taivutettu pienen kitaran muotoon paikan hengen mukaisesti. Kiva yksityiskohta! Hampurilaisia löytyi useaa eri vaihtoehtoa. Päädyimme tilaamaan Classic Burgerin - 200g pihvi, cheddarjuusto, salaatti, majoneesi, suolakurkku, BBQ, sinappi, tomaatti, punasipuli - sekä Bluecheese Burgerin - 200g pihvi, homejuusto, ananas, salaatti, suolakurkku, majoneesi, punasipuli, ketsuppi, sinappi, tomaatti, cheddarjuusto. Jos hampurilaiset tilaa ateriana tulee kylkiäisenä maalaisranskalaisia ja coleslaw salaatilla. Muitakin perunavaihtoehtoja kyllä löytyi. Näillä aterioilla lähtee kyllä nälkä ja itseltäni jäi sämpylän "hattu" jopa syömättä. .
 
 
 
 
Otimme lisäksi vielä lisädippejä, joista haluan erityisesti kehua tuota makeaa sinappia. En olisi uskonut kastavani perunoita sinappiin mutta tämä oli ihan superhyvää. Paholaisen hillo maistui myös hyvälle. Perinteinen majoneesi sekä ranskankerma olivat myös meidän ateriamme dippeinä. Kun kerran ollaan hampurilaispaikassa juodaan toki aitoa Cocacolaa....hammaslääkärini ei toivottavasti lue tätä... eikä missään tapauksessa mitään Zeroa....vatsani ei edes kestä aspartaamia....yöks!
 
 
 
Istuimme vanhan huoltoaseman puolella koska mennessämme koululaisbussi oli tupaten täynnä ruokailijoita. Meiltä jäi nyt siis kokematta punaiset nahkapenkit ja bussifiilis punaisten lamppujen alla rokin soidessa. Bussin seinillä näkyi rekisterikilpiä paikan ja ajan hengen mukaisesti. Totta kai kuningas Elvis ja viettelevän kaunis Marilyn Monroe olivat täällä ja nuori kapinallinen James Dean.
 
 
 
 
BusBurger tarjoaa hampurilaisten lisäksi myös nachoja ja burritoja. Listalla näytti olevan myös sormisyötävinä sipulirenkaita, mozzarellatikkuja ja maissipaloja. Jälkiruokaakin olisi saanut ihanasta jäätelötiskistä mutta miettikään etten pystynyt edes ajattelemaan sen tilaamista. Olin ihan ähkynä! Popcorniakin oli tarjolla joten ihan jenkkilän meiningissä oltiin.
 
 
BusBurgerin pihalla on myös jäätelö koulubussi, josta kesäaikaan saa aika mukavalta kuullostavia makuja: Rocky Road, Donitsi, Vaahtokarkki, Pannukakku, Mojito...MUMS! Lämpöisenä kesäpäivänä voisi myös istuskella syömässä jenkkilipun väreissä maalatuissa terassipöydissä ulkosalla. Nyt vettä satoi taivaan täydeltä eikä lokakuun lopun keli ollut kaksinen.
 
 
Syyskuun alussa BusBurgerin pihaan on tullut vielä kolmaskin keltainen koulubussi Party Bus. Tämän bussin voi vuokrata juhliin, kokouksiin, omaan illanviettoon tai ihan muuten vain jos haluaa itsekseen tunnelmoida fiftarihenkisesti. Bussista löytyy tanssitanko, karaokelaitteet ja baari puhumattakaan discovaloista ja jenkkisisutuksesta. YEE HAW !
 
 
Back to 50's oli kiva kokemus. Ruoka mutkatonta ja hyvää, annokset isoja ja henkilökunnalle annan ison plussan ystävällisestä ja huomioivasta asenteesta. Käykää kurkkimassa jos kiinnostaa. Linkkaan tähän loppuun Arttu Wiskarin Sirpa videon, joka on osittain kuvattu BusBurgerissa.
 
 

lokakuuta 27, 2015

Kalamaja seikkailu jatkuu....

Viime viikon päiväreissulla Tallinnassa teki mieli karun vankilavierailun jälkeen istahtaa jonnekin alas hetkeksi ja juoda vaikka kuppi kuumaa. Patarein vieressä on Lennusadam-Lentosatama ja siellä Viron Merimuseo, jossa päätimme piipahtaa. Koska oli maanantai niin museo oli perinteisesti kiinni meidän harmiksemme :( ja tiloissa näytti olevan jonkun ison yrityksen lanseeraustilaisuus. Ystävällinen ovimies antoi kahden "hätää kärsivän" suomalaisnaisen käyttää merellisiä sosiaalitiloja kuitenkin. Tähän museoon täytyy ehdottomasti tulla uudemman kerran ja sen aukioloaikojen puitteissa. Kurkkasin nopeasti näyttelyhalliin ja mielenkiintoiselta näytti!



 
Mukavan aurinkoisessa syysilmassa oli kiva kävellä ja katsella ympärilleen Kalamajassa. Vuodessa alueella näyttää taas tapahtuneen paljon. Leveä asfaltoitu uusi katu Kalaranna ja uudisrakennuksia näkyi myös katukuvassa. Osa tonteista oli vielä rakennustyömaina mutta monissa taloissa jo asuttiin. Matkan varrella näkyi muuten hauska isoilla kissahahmoilla tehty graffitiseinä. Joku taisi kysyä minulta Facebookin puolella miten viitsin kuvata aina rakennusten seiniin piirrettyjä töhryjä? Kuvaamani kohteet ovat omasta mielestäni taitavasti tehtyjä tämän päivän muraaleja ja ehkä osa näistä on maalattu myös luvallisesti tai vaikka tilauksesta. En itsekään pidä julkisten monumenttien tai arvorakennusten seinien tuhrimisesta tageilla enkä usko, että ammattilaiset niin tekevätkään.  
 


 
Olin saanut työkaveriltani hyvän suosituksen yhdestä kahvila-ravintolasta Kalamajassa joten suunnistimme sitä kohden hieman haparoiden ilman karttaa tietysti :) Onneksi ilma oli todella kaunis ja lämminkin ollakseen lokakuu. Pakko myöntää, että välillä käytettiin kännykän navigaattoria apuna. En voinut vastustaa kuvaamasta taloa ja autoa, joiden värit sopivat toisiinsa ihan täydellisesti. Perfect match! Toki saattoihan tuo vanha auto olla kadulla vain sattumalta parkissa juuri tämän talon edessä....tai sitten ei... Törmäsimme myös pieneen vaaleanpunaiseen yksisarviseen :)
 
 
 
 
 
 
 
Ohitimme myös hieman pelottavalta kuulostavan rakennuksen Kalma Saun, Vana Kalamaja 9. Tässä vuonna 1928 rakennetussa talossa toimii Tallinnan vanhin yleinen sauna edelleenkin Ennakkoluuloton saunamatkailija voisi vaikka käydä ottamassa täällä hyvät puukiukaan löylyt ihan aidon vihdan kera tiesi netti kertoa.  
 
 
Pienen kiertelyn jälkeen näkyi Ravintola Fabrik, Vabriku tänav 6. Täysin ympäristöstä poikkeava valkoinen rakennus kaiken vanhan ja vähän ränsistyneen keskellä. Ulkona näytti olevan myös kivan näköinen terassi, joka näin syksyllä oli jo suljettu. Fabrik on uusin Kalamajan alueen trendiravintoloista ja avattu viime kesänä. Sisustukseltaan ravintola on mukavan skandinaavinen. Vaaleaa, puuta, valoisuutta ja kirkkaita värejä piristyksenä. Askeettisella tavalla viihtyisä. 
 
 
 
Meille jäi vähän epäselväksi miksi Fabrikin keittiö ei ollut vielä auki joten emme saaneet syöty täällä valitettavasti lounasta. Valikoimassa oli kuitenkin Fabrikin Gustav kahvilan kalalla täytettyä hieman voileipäkakkua muistuttavaa suolaista ja vitriini täynnä toinen toistaan herkullisempia leivonnaisia. Latte, pavlova ja kalakakun palanen maksoivat alle kahdeksan euroa. Tänne täytyy tulla ehdottomasti uudelleen ja silloin kun keittiö on auki sillä olen kuullut paikasta pelkästään ylistäviä kommentteja.
 
 
 
 
 
 
Taas jäi hyvä syy tulla uudelleen Kalamajaan ja Tallinnaan...
 
 
 

lokakuuta 26, 2015

Helsinki International Horse Show

Lauantai iltani ohjelmassa oli vierailu Helsinki International Horse Show tapahtumassa. Horse Show on järjestetty jo vuodesta 1985 mutta itselleni käynti tässä tapahtumassa oli ihan ensimmäinen. Jännää! Odotin koko päivän innolla iltaa ja tutustumista esteratsastukseen livenä. Olin toki katsonut ratsastusta teeveen välityksellä mm. olympialajina. Olin myös vakaasti siinä uskossa, että ratsastuskisat käydään Hartwall Areenalla mutta selvittelin onneksi ennakkoon netin kautta, että nämä kisat pidettäisiin jo toisen kerran Helsingin Jäähallilla Nordenskiöldinkadulla.
 
 
 Meillä oli liput lauantai iltatapahtumaan mutta koska menimme paikalle hieman turhan aikaisin meille jäi aikaa kiertää ja katsastaa mitä muuta tarjontaa Horse Shown lisäksi hallilla oli. Tapahtuman kävijöistä muuten varmaan lähes 80% prosenttia oli naisia - tämä oli ensimmäinen huomioni. Suurin osa naisista oli myös iältään noin 25-30 vuotiaita - toinen huomioni. Toki joukossa näkyi myös perheitä ja perheenisiä jälkikasvunsa ja vaimon kanssa - kolmas huomioni.
 
En ollut ymmärtänyt miten paljon erilaisia hevostarvikkeita ja vaatteita tapahtuman yhteydessä jäähallin käytävillä oli. Koska jäähalli on paikkana ehkä vähän ankean betoninen ja karu toivat nämä Horse Expon myyntipisteet sinne mukavasti pehmeyttä ja värikkyyttä. Tarjolla mm. hevospiiskoja (vai pitäisikö kirjoittaa raippoja?), ratsastushousuja, satulanlämmittimiä, lammashansikkaita, pipoja, ratsastussaappaita, loimia ja vaikka mitä muuta hevosaiheista. Harmittaa, että huomasin vasta jälkikäteen netistä, että taiteilija Nanna Salmen hevosen jouhikoruja olisi ollut myös esillä. Ystävälläni on upea jouhisormus ja olisi ollut kiva katsella Nannan tuotteita tarkemmin. Aika moni näytti illan päätyttyä poistuvan jäähallilta kantaen melko montaa muovikassia joten ahkerasti oli shoppailtu...
 
 
Sitten rupesi huikomaan ja teki mieli syödä jotain pientä ennen kilpailujen alkamista. Helsingin Jäähallin tarjonta ei mielestäni ollut kovin erikoinen vaan tarjolla perinteisiä pizzasliceja, nacchoja, panineja ja uuniperunoitakin taisi olla myös jossain pisteessä. Päädyin lopulta naccholautaseen, joka oli valtavan suuri muttei sen maku ollut mitenkään päätähuimaava. Pavut olivat maukkaita ja ne söinkin ihan kaikki. Tapahtumassa voisi olla ehkä jotain trendikkäämpää syötävää kun paikalla on niin paljon nuoria naisia. Sattumalta tästä samaisesta aiheessa kirjoitti tänään myös Helsingin Sanomien toimittaja Minttu-Maaria Partanen urheilusivuilla.
 
Ja sitten alkoi itse kilpailu. Kyllä hevoset ovat upeita elämiä ja en voi olla ihailematta niiden sulavaa liikehdintää taitavan ratsastajan kanssa yhteistyössä. On myös käsittämätöntä miten näinkin suuri eläin pystyy niin kepeästi hyppäämään esteiden yli ja vielä useamman esteen peräkkäin. Mietin myös sitä miten vaikeaa on tehdä suoritusta eläimen kanssa kun koskaan ei voi olla täysin varma miten se reagoi ja mitä ennalta-arvaamattomia asioita voi tapahtua suorituksen aikana. Yksilösuorituksessa tiedät tarkkaan mitä tehdä mutta hevonen on puolet esteratsastuksen onnistumisesta ja ratsastajan onnistuminen ei yksin riitä. Varmaan myös hevosella on huonoja ja hyviä päiviä.
 
 
 
 
 
 
Aina ei kaikki kuitenkaan mene ihan putkeen ja hevonen voi myös kieltäytyä ylittämästä esteitä. Muutama hevonen ei lauantai iltanakaan hypännyt ja näiden ratsukkojen osalta kisat päättyivät. Yhden ratsastajan kohtaloksi tuli myös pudota hevosenselästä ennen esteen ylittämistä mutta onneksi hän nousi maasta omin jaloin aplodien saattelemana. Ratsastajalta vaaditaan varmaan mieletöntä mielenhallintaa erilaisiin tilanteisiin ja suorituksen loppuun saattamiseen koska hevonen aistii ratsastajastaan kaiken.

 
Huikean jännä tämä kisa oli seurattavaksi. Kahdeksantena ratsastanut hollantilainen Jur Vrieling hevosellaan Arezzo VDL teki virheettömän suorituksen nopeimmalla ajalla ja voitti lopulta Helsinki Classic International (1.50m) aikaesteratsastuksen. Hänen menonsa oli kyllä todella upeaa!
 
 
Toiseksi tuli hienosti 14. ratsastanut suomalainen Anna-Julia Kontio hevosellaan Fardon. Tytön sukunimi tuntui minusta jotenkin tutulta ja viittasi ehkä ravimaailmaan. Viisas Google tiesi kertoa myöhemmin kotosalla, että Anna-Julia on raviohjastaja Jorma Kontion tytär. Onnittelut kakkostilasta!
 
 
 
Minun täytyy todeta, että esteratsastus oli niin jännittävää ja mukanaan vievää, että taidan mennä katsomaan sitä toisenkin kerran ja ihan paikan päälle. Jännitimme ihan loppuun saakka kestääkö Jur Vrielingin ensimmäinen sija mutta hän oli lopulta voittamaton. Upeita suorituksia oli paljon mutta vain yksi voi voittaa tai siis esteratsastuksessa kaksi - ratsastaja + hänen hevosensa!
 
 
 
 

lokakuuta 23, 2015

Patarein hylätyssä vankilassa

Viime maanantain lomapäiväni kunniaksi otettiin päiväretken suunnaksi Tallinna ja tarkoituksemme oli viettää hieman erilainen reissu ja sellainen siitä todella tulikin. Koko päivän aikana emme käyneet lainkaan Raatihuoneentorilla, nähneet kauniita leikkokukkakimppuja matkalla Vanhaan kaupunkiin, hypistelleet villasukkia myyvien mummojen taidonnäytteitä, ihailleet kauniita maisemia Toompeanmäeltä tai shoppailleet Virukeskuksessa. Tallinna päivä vietettiin tiiviisti Kalamajan rosoisella ja trendikkäällä entisellä teollisuusalueella.

Olin miettinyt Patarein hylätyssä vankilassa vierailua jo pitkään mutta nyt se sitten konkretisoitui kun näin Facebookista ystäväni syyskuun lopussa sieltä ottamia mystisen rouheita valokuvia. Patarein kotisivuilla kerrottiin sen olevan auki toukokuusta syyskuuhun 12-18 ja muina aikoina olisi mahdollista tilata opastettu kierros. Kävin info@paterei.org kautta kirjeenvaihtoa ystävällisen oloisen Mirjamin kanssa ja sovimme opastuksen 19.10. klo 11.30 alkaen. Eckerön laivan rantauduttua satamaan oli kello jo reilusti yli yhdentoista joten nappasimme taksin ehtiäksemme varmasti ajoissa osoitteeseen Kalaranna 2. Paikalla meitä odottikin jo pipopäinen, pitkä virolaismies "Nikolai Kask, Paterein viimeinen vankilanjohtaja". Koska parinkymmenen hengen opiskelijaryhmä ei vartin odottelusta huolimatta koskaan saapunut paikalle saisimme ihan privaattiopastuksen Nikolain kanssa, WAU! Vankilan ruosteinen, iso rautaportti auki ja sisälle entisen johtajan perässä....





 Vankilan pihamaalla lojui villiintyneen kasvillisuuden seassa paljon ikävännäköistä piikkilankaa. Ränsistyneet, entiset vankien ulkoilukopit toivat mieleen ihan tarhattavien eläinten pienet häkit. Nikolain kehotuksesta kiipesimme kiltisti ylös katsomaan koppeihin siitä perspektiivistä mistä vartijat olivat vangittuja katselleet. Ylhäällä oli myös hyvä katsoa mihin astuu sillä osa puulattiasta oli pudonnut jo pois aikojen saatossa. Tuolla alhaalla vangit olivat saaneet ulkoilla tunnin päivässä - muu aika oli vietetty vankilan sisällä. Aika hurjaa touhua täällä on ollut neuvostovallan aikana ja vielä 1990-luvun alkupuolellakin...vain 90 kilometrin päässä Helsingistä...







Tsaari Nikolai I käynnisti Patarein merilinnoituksen rakentamisen vuonna 1828 ja 12 vuotta myöhemmin rakennus oli valmis, kertoi Nikolai Kask suomeksi, joka välillä hänen innostuessaan muuttui viroksi mutta yllättävän hyvin miehen värikkäästä kerrontatyylistä sai silti selvää. 170-vuotisen olemassaolonsa aikana Patarei on ollut siis merilinnoitus, armeijan kasarmi, vankila ja nykyään se toimii kulttuuripuistona. Vuodesta 1920 alkaen näiden muurien suojissa on ollut vankila, jota vuorollaan isännöivät venäläiset, saksalaiset ja virolaiset. Viimeinen teloitus Patereissa on suoritettu 1991 ja vankila sulki ovensa vuonna 2002 kun viimeiset vangit siirrettiin uuteen Tartton vankilaan. Me kuuntelimme Nikolaita välillä aina nyökkäillen. Muistelin Sofi Oksasen Puhdistus -elokuvan vankilakohtauksia, jotka oli kuvattu täällä vankilassa ja minua vähän puistatti....




Seuraavaksi nousimmekin sitten portaat ylös ja sukelsimme karun vankilan sisälle. Tuntui jotenkin kummalliselta kävellä tiloissa, jotka olivat jääneet sulkemisen jälkeiseen tilaan tai olihan täällä toki ehditty jo sotkea ja rikkoa paikkoja melkoisesti. Varmaan myös osa tavaroista on hävinnyt aikojen saatossa lopullisesti koska jossain pesualtaissa ei ollut enää jäljellä hanoja.... Patareissa aika oli pysähtynyt vuoteen 2002 ja seinällä näkyi vielä vanha Anttilan kalenteri tuolta vuodelta.
Varsinaista paluuta menneisyyteen....



Omaisten tapaamishuoneessa vangilla oli ollut mahdollista keskustella lasin läpi puhelimella häntä tapaamaan tulleen vieraan kanssa. Neuvosvallan aikana vieressä seisova vartija oli kirjannut ylös tarkkaan keskustelut. Patarein vankilassa ei ole enää minkäänlaista valaistusta vaan me liikuimme Nikolain pienen taskulampun kanssa. Kuvaaminen tiloissa oli melko haastavaa. Patarein vankilakierrokselle kannattaa varata lämmintä päälle sillä sisällä paksujen muurien suojissa on kosteaa ja kylmää myös kesällä. Meren puolella muurien paksuus peräti 160cm. Kengät kannattaa valita myös siten, että niillä on hyvä liikkua epätasaisilla portailla eivätkä ne ole kovin liukkaat koska lattioilla on kaikenlaista rojua, roskaa ja pölyä.


Tässä aavemaisen sokkeloisessa ympäristössä ja näiden seinien sisällä on istunut lukuisia erilaisia ihmisiä: murhamiehiä, varkaita, huumekauppiaita kärsimässä tuomiotaan eristyksissä - naisia ja miehiä. Saksalaismiehityksen aikana Patarein selleissä ovat juutalaiset odottaneet kuolemantuomiotaan, neuvostomiehityksen aikana puolestaan Siperiaan kuljetustaan odottavat tuomitut. Virolaiset poliittiset vangit ovat olleet näiden muurien takana kummankin miehityksen aikana, kertoi oppaamme. Tuntui jotenkin oudolta ajatella kuinka monia erilaisia ihmiskohtaloita tämän nyt autioituneen rakennuksen läpi oli kulkenut niiden 82 vuoden aikana kun siellä on ollut vankila...  


Näimme toimistosiivessä hylättyjä työhuoneita. Kirjoituspöytien laatikot oli vedetty auki, samoin kaappien ovet ja papereita pitkin lattioita. Ikkunalaudalla yksinäinen tuoli kuin nostettuna katsomaan ulos tästä kaikesta. Erikoinen punottu katto yhdessä täysin tavaraa täynnä olevassa huoneessa. Kassakaappeja, muumioituneita viherkasveja, työtuoleja, hienoja valaisimia ilman sähköä katoissa, ikivanhoja konttorikoneita jostain menneisyydestä....pölyn peitossa...yksinään....



Tässä huoneessa oli oppaamme Nikolai Kask istunut johtaja vuosinaan Patarein vankilassa. Huoneen seinät oli paneloitu neuvostomiehityksen aikana tummilla paneeleilla puoleen seinään antaen huoneelle arvokkuutta. Johtajan huoneen ovessa oli paksu nahkavuoraus napeilla takaamassa yksityisyyden huoneen käyttäjälle. Viereisessä huoneessa johtaja oli tarjonnut vierailleen kahvia. Kosteus oli täälläkin saanut maalin lohkeilemaan seinistä isoina suikaleina. Johtajan selän takana seinässä oli ollut myös piilossa kassakaappi. Se oli kiinni vielä tälläkin hetkellä.



Seuraavaksi meidät johdattiin ovelle, josta vankilaan sisääntuotavat vangit olivat saapuneet Patareihin. Vangin henkilökohtainen omaisuus kerättiin talteen sinisen tiskin luona ja mm. kännykät rikottiin vasaralla tuusannuuskaksi etteivät vartijat varastaneet niitä. Neuvostovallan aikana vangeilta otettiin pois myös esimerkiksi kengännauhat, kuminauhat ja napit mahdollisten väärinkäytösten välttämiseksi. Sitten siirryttiinkin jo selliosaston puolelle ja kalteriovet takana sulkeutuivat.... Liikkuminen tiloissa muuttui entistä epätodellisemmaksi mutta onneksi näissä ulkoseinien huoneissa oli sentään luonnonvaloa.





Vankilassa jouduttiin käyttämään koviakin keinoja vankien rauhoittamiseksi pakkopaidasta lähtien. Kysyimme Nikolailta mikä ihmeen "atrain" oli nojallaan seinään vasten ja sain sitten demonstroida entisen vankilan johtajan käskystä miten tätä oli aikoinaan jouduttu käyttämään. Kuvassa minua hymyilyttää mutta oikeastaan olin kyllä melkoisen hermostunut selkä seinää vasten tilanteessa. Ehkä tämä sitten on sitä tuskaturismia parhaímmillaan...eikä vankilassa olo oikeasti kyllä naurattanut.




Kaikki vangit mitattiin sekä valokuvattiin vankilaan saapuessaan ja he joutuivat jättämään myös sormenjälkensä talteen. Tässä huoneessa oli pimiöstä lähtien kaikki valokuvien kehittämiseen tarvittava. Narulla roikkuivat enää pyykkipojat tyhjinä. Kuivumassa olevat valokuvat - jotka olin nähnyt netissä tästä samasta paikasta joskus aiempina vuosina otetuissa kuvissa - olivat lähteneet jonkun tarvitsevan mukaan täältä. Seinillä näkyi liimattuna tyttökuvia, joita oli muuallakin vankilan seinissä....antamassa edes jotain pientä lohtua tähän karuuteen....


Menimme yhä syvemmälle pimeässä vankilassa oppaamme perässä ja tulimme lukittujen sellinovien käytävälle. Oma suuntavaistoni siitä mistä olimme tulleet ja mistä pääsisimme täältä pois oli jo täysin kadonnut. Piti luottaa vain entiseen vankilan johtajaan ja seurata hänen taskulamppunsa valokeilaa. Patarein selleihin oli majoitettu useita ihmisiä jaettuun tilaan. Vain erityssellissä pystyi olemaan yksin. Oppaamme kertoi, että Moskovan olympialaisten aikana 1980 sellien ikkunat oli peitetty levyillä Tallinnassa järjestettävien olympiapurjehdusten ajaksi etteivät vangit järjestä mitään mielenosoituksia kisavieraille tai häiritse kisojen toimintaa muutenkaan.




Tässä ollaan sellissä valokuvassa viimeisen vankilan johtajan kanssa. Leppoisan mukavan mies, jolla oli huikean paljon tarinoita tästä vankilasta. Vaikea kuvitella, että tämä mies oli ollut tekemisissä todellisten rikollisten kanssa ja joutunut setvimään myös itsemurhan tehneiden vankien kohtaloita.



Jätimme taaksemme selliosaston hetkeksi ja pääsimme katsomaan vankilan lääkärin työhuonetta. Itse sairaalapuolelle emme tällä vierailulla päässeet ja se minua vähän harmittaa sillä netin syövereistä löysin sieltä melkoisia kuvia, joissa vielä vanhat leikkausalin laitteetkin ovat paikoillaan. Näimme sentään heleän sinisillä seinillä varustetun röntgenhuoneen. Siellä seisoi edelleen vanha röntgenlaite. Yhden huoneen ikkunassa roikkui myös herkät tähdillä varustetut valoverhot. Mitä ihmettä tässä huoneessa oli mahtanut sijaita joskus? Huoneen ikkunat oli myös osittain peitetty valkoisella maalilla...liian herkkää tähän tilaan ja rakennukseen...




Vierailumme vankilan uumenissa alkoi lähestyä viimeistä kohdetta eli laskeutuisimme kellarikerroksen teloitushuoneeseen. Huoneet seinät oli maalattu punaisella maalilla ja lattialla kiemurteli vanha vesiletku siistimiseen. Tänne tuotaessa vangin pää oli peitetty pussilla ja sitten ....
Minua kylmäsi entistä enemmän ja toivoin, että voisimme kohta jo mennä takaisin auringonpaisteeseen ja ulos vankilasta. Viimeinen vanki on teloitettu tässä huoneessa vuonna 1991 siis neuvostovallan aikana.

  

Tuntui mukavan vapauttavalta hengittää puhdasta ilmaa sisäänsä ja katsoa sinistä taivasta auringonpaisteesta. Olimme viettäneet Patarein vankilan sisätiloissa melkein tunnin verran Nikolain seurassa. Kiven sisällä oli mielenkiintoista mutta sieltä pois pääsy oli myös mukavaa! Toki paljon jäi vielä katsomatta mutta ehkä sitten toisen kerran ja ihan omin päin seikkailemaan. Silloin on pakko olla oma taskulamppu mukana ja ehkä jonkinlainen kartta myös...



Saimme kuulla, että Patarein vankilaan on yritetty myydä useampaan otteeseen mutta ostajaa sille ei ole vielä löytynyt. Paikka on ehtinyt nyt olla tyhjillään jo pitkään luonnon ja sääolosuhteiden armoilla. Kosteus, meren läheisyys ja ilkivaltakin turmelevat rakennusta. Nikolai kertoi meille, että Tallinnan Taideteollinen korkeakoulu oli jossain vaiheessa kiinnostunut rakennuksesta ja pihamaalla näimmekin opiskelijoiden tekemiä graffiteja. Täällä on myös järjestetty taidenäyttelyitä ja Patarein alueella on tehty muoti- ja mainoskuvauksia. Kun Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat  teos ilmestyi muutamia vuosia sitten kirjan julkaisukuvat otettiin täällä. Nikolai Kask kertoi ylpeänä tavanneensa myös kirjailijan itsensä. Patarein alueella toimii kesällä myös kahvila, joka nyt oli suljettu. Vankilan ulkoseinässä näytti nyt olevan mustavalkokuvien rivistö laitapuolen kulkijoista...

Kuva lainattu netistä.




Patarei on mielenkiintoinen, osittain karmivakin kokemus. En suosittele lapsille enkä herkkähermoisille henkilölle. Kannattaa ehdottomasti ottaa opastus koska silloin tästä saa enemmän irti. Me halasimme Nikolai Kaskin kanssa ja kiitimme hyvästä, henkilökohtaisesta opastuksesta. Häntä odotti nyt portilla paljon suurempi suomalaista ryhmä ja me jatkoimme eteenpäin....