syyskuuta 24, 2017

UPEA17 taidefestivaali ja muraali bongausta


Syyskuun alussa alkoi toinen Suomessa järjestettävä valtakunnallinen UPEA-taidefestivaali. Uniikki tapahtuma levittäytyy 13 kaupunkiin ympäri maata yli 20 huipputaiteilijan voimin. Festivaalin aikana on tarkoitus toteuttaa yli 20 pysyvää ulkotaideteosta. Mukana tässä tapahtumassa ovat Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kemi, Kotka, Lahti, Rovaniemi, Sipoo, Turku ja Vaasa. Osa teoksista on jo valmistunut ja loputkin valtaisat muraalit valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

"Haluamme UPEAn myötä rakentaa Suomeen kansainvälisesti merkittävän kaupunkitaidetapahtuman. Taiteilijamme ovat muraalitaiteen maailman kärkeä ja edustavat monipuolisesti erilaisia tyylejä. Jokainen teos on tarkasti mietitty juuri ympäristöönsä sopivaksi" valottaa festivaalin pääkuraattori Jorgos Fanaris UPEAn kotisivuilla.

Minä päätin tänään käydä bongailemassa näitä muraaleita tai jos ihan tarkkoja ollaan niin aloitin puuhan jo eilen. Olisin toki halunnut nähdä kaikki muraalit mutta koska niistä pohjoisin on Kemissä ja vain muutamia täällä Etelä-Suomessa päätin keskittyä näihin lähellä oleviin. Ja täydensin bongaustani sitten vielä parilla UPEA16 muraalilla, jotka jäivät viime syksynä näkemättä. Upea sää ulkoilla tänään bongailuun. Intiaanikesä palasi sittenkin Suomeen!

Hämeenlinna


Guido van Helten on tehnyt Hämeenlinnan Kantolan siiloihin todella fotorealistisen muotokuvan. Tämä 55m korkea mustavalkoinen ja valokuvamainen muraali on hyvin samanlainen kuin viime vuonna Helsinkiin tehty mutta siihen palataan tuonnempana. Guido van Helten on australialainen taiteilija ja hän on tunnettu juuri massiivista töissään. Guido liittää työnsä aina paikallisuuteen ja yhteiskuntaan. Äiti ja lapsi hahmoilla näkyvät kaikki juonteetkin kasvoissa ja verisuonet kämmenselässä. Kertakaikkisen upea!


Eilen vielä nostimet olivat paikoillaan siilojen vieressä joten ehkä työ tulee vielä jatkumaan viereisiin siiloihin. Sinne oli jo nimittäin ilmestynyt tytön kasvot, jotka katsoivat toista muraalia kohden.

Espoo, Matinkylä


Artez on on belgradilainen taiteilija, jonka tyyli on sekoitus perinteistä kuvituskuvaa ja fotorealismia mukailevaa kynänjälkeä. Tämä Matinkylästä löytyvä kerrostalo on ihanan värikäs maanmerkki kahdelle seinälle ulottuvan muraalin myötä. Artezin teokset ovat kuvanneet mystisiä naishahmoja ja värikkäitä kasviteemoja. Minua miellyttää tässä juuri värikkyys. 


Espoo, Kivenlahti


Kivenlahdessa löytyi seuraava muraali, jonka on maalannut valencialainen Antonio Segura Donat eli Dulk. Espanjalainen Dulk on huippuarvostettu ja monipuolinen taiteilija, joka kuvaa muraaliteoksissaan usein tragikoomisia, sadunomaisia eläinhahmoa surrealistisessa ympäristössä. 

Tämä kerrostalon päädyssä ollut työ on minusta maaginen. Näin siinä drontin siis sukupuuttoon kuolleen mauritiuksendodon, joka matkaa kirjalla seilaten lappalaishenkiseen asuun pukeutuneen ketun kanssa kohden mökkiä. Muraalissa näkyy myös kalevalaisia symboleita. Ihan huikea! Ja kaiken huipuksi onnistuin näkemään myös itse Dulkin!


Helsinki, Kontula 

Kontulaan on toteutettu kolme suurta muraalia ja kaikki osoitteeseen Kontulankaari 11. Kahdeksankerroksiset kerrostalot ovat vierekkäin kadun varressa ja varmasti kun puut ovat lehdettömiä tämä katu näyttää todella värikkäältä. Jokaisen muraalin on maalannut eri taiteilija.


Australialainen Fintan Magee on Suomessa maalaamassa ensimmäistä kertaa. Fintan Magee haluaa teoksillaan sekä herättää pohdintoja maailman tilasta että hauskuttaa ja hämmästyttää. Taiteilijan työt ovat oivaltavia ja usein oikeudenmukaisuuden teemoihin pureutuvat teokset haastavat katsojaa. Hyvin taitavasti tehtyjä ihmishahmoja ja jäin miettimään käsitelläänkö tässä teemaa siitä miten vanhempi kannattelee lastaan ja hyväksyy hänet? Oma villi tulkintani voi mennä ihan metsään mutta hyvin sympaattinen teos ja kauniit värit.


Apolo Torres on brasilialainen maailmaa kiertävä lahjakkuus, joka on tunnettu modernista ja omaperäisestä otteesta muraalitaiteeseen. Apolo Torres maalaa myös tauluja suurikokoisten seinämaalausten - siis muraalien - ohella ja piirtää myös kuvituksia aikakauslehtiin. Koulutukseltaan Torres on teollinen muotoilija.

Hauskan humoristinen aihe pikkutytöstä pöydän ääressä. Ehkä mukana vähän uhmakkuutta ja erimielisyyttä mitä tässä pöydässä syödään ja kuka määrää!


Pat Perry on yhdysvaltalainen taiteilija ja kuvittaja, jonka taide perustuu tarkkailemiseen ja hienovaraiseen yksityiskohtien huomioimiseen. Perry yhdistelee teoksissaan lempeitä, pelottavia, puhuttelevia ja arvailuja herättäviä aiheita. Perryn työt on äärimmäisen yksityiskohtaisia ja tarkkoja.

Muraali on aiheeltaan melko raju eli on tapahtunut onnettomuus, jossa on käynyt todella pahasti ja autoja on romuttunut. Teoksen voi tulkita minusta monella tavalla. Joko tässä pelastetaan toista autonraunioista ja ollaan iloisia siitä, että henkilö on elossa. Tai sitten on käynyt pahin mahdollinen ja mitään ei ole enää tehtävissä. Teos panee miettimään...



Espoo, Karakallio


Espoon Karakallion muraali on kuvataiteilija Teemu Mäenpään tekemä. Teos oli tänään vielä keskeneräinen ja kun juttelin Teemun kanssa hän kertoi sen valmistuvan ensi viikon aikana. Käyn kuvaamassa sen sitten ja lisään tänne postaukseen valmiin muraalin kuvan koska tämä paikka on minulle ainutlaatuinen ja tärkeä. Olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni kadun toisella puolella.

Teemu on siis ammattitaiteilija, jonka juuret ovat graffiteissa. Hänen tarkoituksenaan oli muuttaa tähän taloon tutustuakseen paremmin talon asukkaisiin ja alueen tunnelmaan. Talosta ei vapaata tilaa löytynyt joten Teemu kertoi asuneensa ihan tässä lähellä. Pariskunta, joka valokuvan pohjalta tehdyssä muraalissa suutelee on asunut talossa 50 vuotta. Teoksen aiheena ovat olleet karakalliolaiset itse ja tämä minusta on todella puhuttelevan kaunis teos. Odotan innolla sen valmistumista!


Koska muihin kaupunkeihin ei enää ehditty päätettiin lopuksi vielä suunnistaa pari viime vuoden kohdetta, jotka ovat siis jo syksystä 2016 värittäneet katukuvaa ympäri Helsinkiä. Tässä siis UPEA16 teoksia ihailtavaksi.

Guido van Helten, Helsinki Hämeentie 

Graffitisthlm, Helsinki Ensi-Kodin Tie

Tellas, Helsinki Suvilahdenkatu 

Odotan jo mielenkiinnolla ensi vuoden taidefestivaalia koska minusta nämä muraalit elävoittävät  ja kaunistavat kaupunkiympäristöä. On myös tärkeää, että taide on osa joka päivästä elämää ja jokaisella on mahdollisuus nauttia siitä.

"Seinämaalaus (myös muraali) maalataan seinään, kattoon tai muuhun pysyvään rakenteeseen. Seinämaalauksessa kuvaan yhdistetään tekstiä, hahmoja, taustoja tai symboleita." Wikipedia

Mitä mieltä sinä olet? Pidätkö muraaleista? Jos pidät niin löytyy näistä ehdotonta suosikkia? Jos taas et pidä niin perustele miksi? Mukavaa ja värikästä alkavaa viikkoa kaikille ♥





14 kommenttia:

  1. Tykkään tosi paljon noista Guido van Heltenin valokuvamaisista muraaleista ja viljasiilot on erityisen hyvä alusta niille. Ihan kaikista seinämaalauksista en pidä, kun jotkut ovat makuuni liikaa sarjakuvan kaltaisia. Kiva, kun olet jaksanut käydä kuvaamassa noita seiniä meidän muidenkin nähtäviksi. Itse en jaksa vaivautua edes Kontulaan, vaikka se olisi lähimpänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Guido van Heltenilla on hyvin erilainen tyyli kuin muilla ja hän kyllä erottuu. Mustavalkoisuus puhuttelee eri tavalla kuin värit mutta itse pidän myös noista värikkäistä ja juuri sarjakuvamaisuudesta. Eilen oli niin upea päivä, että mikäs siinä oli käydessä. Ja vierivät kivethän eivät sammaloidu.
      Hyvää alkanutta uutta viikkoa :)

      Poista
  2. WOW !!!!! Nää on kertakaikkisen upeita teoksia, ihan käsittämätöntä, että joku pystyy maalaamaan noin isolle pinnalle kuvan, joka oikeasti esittää jotain. Meilläkin on Järvenpäässä yhden talon seinällä maalaus, New Yorkilaisen Dacid Popan maalaama teos (tässä linkki: https://www.mestariasunnot.fi/ajankohtaista/seinamaalauksella-elamaa-katukuvaan/ ). Loistavaa päivää sinulle ystäväiseni <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jari tai siis oikeasti Sari :) Tämä on kyllä hauska juttu, että ole vanhingossa vastannut teidän yhteisen profiilin kautta mutta ei haitta. Ensin vain mietin, että joko vihdoin joku minun miespuolisista lukijoita kommentoi mutta ei sitten kuintenkaan.

      Täytyy tulla katsomaan tuota ihan livenä. Hienolt näyttää kuvassa ja yhtä realistinen kuin tuo Guido van Heltenin muraali. Minusta on ihanaa, että näillä elävöitetään kaupunkikuvaa.

      Mukavaa iltaa sinulle ystäväni ja terveisiä Jarille :)

      Poista
    2. Ystäväni kertoi, että tuo Järvenpään muraali on UPEA joten minä menen sitä ehdottomasti katsomaan.

      Poista
  3. Rakastuin näihin ja omat suosikkikuvani ovat Guido van Heltenin tekemiä. Itseasiassa tuo keskeneräinen tyttö, jolla on vain kasvot, näyttää minulta sivusta. Voi miten olikin hauskaa kun näytin tätä miehelle ja lapsille, "miten sun naama on tuolla?"
    Upeita, kerta kaikkiaan ja todellakin piristävät katukuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olet ihan oikeassa! Tuo tyttö on hyvin paljon sinun näköinen. Jännä nähdä minkälainen tytöstä tulee kun on valmis kuluvan viikon aikana. Upeartin sivuilla on Facebookissa tietoa, että valmistumassa.
      Ihanaa, että sinäkin pidät ja mukavaa ilta Outi :)

      Poista
  4. Isot muraalit talojen päädyssä ovat hienoja, tuota Tellan fuksiaa en tosin haluaisi parvekkeelleni jatkuvasti katsottavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juuri mustavalkoiset muraalit viehättävät siksi useamman silmää eleettömyydellään. Mutta ovat värilliset myös kauniita. Meidän talon viereen tuli pari vuotta sitten "kovan rahan talot". Toisessa yksi julkisivuista kirkas oranssi ja toisessa kirkas keltainen. Ensin vähän vierastin kun astuin omasta talosta ulos mutta niihin tottuu ja hehkuvat kaikkina vuodenaikoina😉

      Poista
  5. Komeita maalauksia jokainen omalla tavallaan. Tuo talossaasuvan pariskunnan pusu on kyllä aiheena niin koskettava ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaikissa muraaleissa on sitä jotain ❤ Koska olen itse asunut lapsuuteni/nuoruuteni reilun sadan metrin päässä tuosta pususeinä se jo paikallisuuden kautta koskettaa paljon myös minua. Taitelija kertoi, että kuvaan oli tarkkaan valittu vaatteet ja miehen hattukin eli nämä ihmiset ovat osa tätä seinää, lähiötä ja paikallishistoriaa.

      Poista
  6. Aivan ihana tämä muraali -postaus. Hienoja muraaleja kaikki omalla tavallaan. Jännittävä taiteenlaji tämä. Ja minua myös kosketti tuon pitkään talossa asuneen pariskunnan hellä suukko.
    Turussa on kaikkiaan neljä muraalia. Kaksi niistä olen nähnyt. Jossakin vaiheessa pitää nuo kaksi muutakin nähdä.
    Kiitos Marjo, tämä oli taas niin mielenkiintoinen juttu!
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Tuula, että pidit tästä :) Jatkoin muraalibongausta vielä eilen. Ja tuota Karakallion muraalin edistymistä seuraan melkein päivittäin kun menen siitä ohi.
      Muraalien maalaminen on aika haastavaa kun teosta tehdään ulkona ja isoon mittakaavaan.
      Aurinkoista loppuviikkoa sinullekin :)

      Poista

Template designed by Rainy Day